Kuopiosta liikkeelle lähtenyt pk-yritysten kestävän ja vastuullisen liiketoiminnan työpajasarja kiinnosti noin 30:a yritysedustajaa.
Osallistujilta kerätyssä palautteessa kiitosta saivat hyvä yhdistelmä tietoa ja konkretiaa, yritysnäkökulma ja erityisesti konkreettiset esimerkit. Katso täältä Pohjolan Matkan talousjohtaja Petter Mikkosen kommentti iltapäivästä!
Meitä järjestäjiä kannustettiin panostamaan entistä enemmän yrityshankintaan, jotta mahdollisimman moni alueen pk-yritys havahtuisi toimimaan tärkeän vastuullisuusen kehittämiseen omassa liiketoiminnassaan .
Raportointi- ja muista vaatimuksista lähtevän lähestymistavan lisäksi kaivattiin aitojen kestävyys- ja vastuullisuustoimien kriteerien vahvempaa esille tuomista.
Palautteissa tuli esille myös yritysten tarve toimiala- sekä yrityskohtaiselle ohjaukselle. Tähän pääsemmekin pajojen kolmannessa vaiheessa, jolloin halukkaat yritykset saavat mahdollisuuden pilotoida valitsemiaan kehittämiskohteita yksityiskohtaisemmassa ohjauksessa.
Palautteessa kysyttiin NPS-kyselyllä myös osallistujien halukkuutta suositella Kestävää kehitystä pk-yrityksille -ohjelmaa muille yrityksille. Alla suositteluindeksi, joka oli 76: